Pääsin tämän kevään aikana työskennellessäni MTV:llä perehtymään uuteen Green Claims -direktiiviin, joka koskee myös MTV:n toimintaa. Tähän asti vastuu mainosten lainmukaisuudesta on ollut mainostajilla, mutta vastedes MTV joutuu käymään myös itse läpi mainokset sekä tarkistamaan, että mainokset noudattavat Green Claims -direktiiviä. Green Claims -direktiivi tai ”viherpesudirektiivi” sisältää joukon ympäristöväittämiä, joita ei saa enää käyttää yrityksen mainonnassa, koska ne ovat kuluttajia harhaanjohtavia. Väitteet on pystyttävä todistamaan tieteellisesti ja kvantitatiivisesti, mikäli niitä haluaa käyttää. Direktiivi kieltää muun muassa sellaiset väittämät kuin biohajoava, ympäristöystävällinen tai ekologinen, mikäli nämä eivät ole tieteellisesti ja kvantitatiivisesti todennettavissa sekä kolmannen osapuolen todentamia.

Hiilineutraali on yksi viherväittämä, jonka käyttöä on nyt rajoitettu. Pakko todeta, että ole onnellinen tästä. Olen nimittäin ollut usean vuoden ajan sitä mieltä, että tämä käsite johtaa harhaan kuluttajia, jotka eivät ole perehtyneet siihen, mitä hiilineutraali oikeasti tarkoittaa. Ymmärsin itsekin käsiteen väärin pitkän aikaa, ennen kuin vastuullisuustyöni kautta huomasin, että hiilineutraalius tarkoittaa jotain muuta kuin, mitä olin olettanut. Törmäsin nimittäin nettonolla-käsitteeseen jossain vaiheessa työtäni. Tämä herätti minua miettimään, voisiko nettonolla- ja hiilineutraaliuskäsitteet tarkoittaa eri asioita. Moni näiden asioiden parissa työskenteleväkään ei välttämättä tiedä, mikä ero tämän kahden käsitteen välillä on.

Hiilineutraalius eroaa nettonollan käsitteestä siinä, että se koskee pelkästään hiilidioksidipäästöjen vähentämistä. Nettonolla puolestaan koskee kaikkien päästöjen vähentämistä – mukaan lukien esimerkiksi metaanin tai typpioksiduulin. Se mikä kuluttajia yleensä johtaa harhaan on hiilineutraaliuteen liittyvä päästöjen kompensoinnin määrä. Tämä voi olla nimittäin huomattavan suuri. Tähän asti kuluttaja ei ole välttämättä tiennyt, että todellisuudessa päästöjen kompensoinnin määrä on saattanut olla suuri. Uusi lakimuutos velvoittaa ilmoittamaan päästöjen kompensoinnin määrään siinä yhteydessä, missä hiilineutraalius sanaa käytetään. Lisäksi on ilmoitettava varsinaisten päästöjen kokonaismäärä. Tuotetason väitteet kuten “carbon neutral” tai “climate neutral” ovat kiellettyjä, jos ne perustuvat pelkkään kompensointiin. Elin itse pitkään siinä käsityksessä, että hiilineutraalius on hieno asia. Minusta oli aivan mahtavaa, että yritykset kompensoivat päästönsä ja näin päästöjä ei periaatteessa synny, mutta tämähän ei pidä paikkaansa.

Kompensointiin itseensä liittyy monia eri ongelmia. Asia ei ole niin mustavalkoinen kuin äkkiseltään voisi olettaa. Mikäli kompensointia tehdään esimerkiksi istuttamalla puita, kestää vuosia ennen kuin puut ovat sen kokoisia, että ne alkavat sitoa hiiltä ilmakehästä. Vaikutus ei ole siis välitön. On myös mahdollista, että puut kaadetaan siinä vaiheessa, kun ne alkavat sitoa hiilidioksidia. Tällöin kompensoinnin idea ei pääse toteutumaan. Myös metsäpalon vaara on olemassa, jolloin metsä tuhoutuu eikä näin sido hiilidioksidia ilmasta. Kompensointiin liittyy myös ns. lisäisyyden puute: monet metsityshankkeet olisivat mahdollisesti toteutuneet muutenkin, eikä pelkästään osana päästöjen kompensointia. Metsityshankkeita tehdään usein kehitysmaissa ja vaarana piilee se, että paikallista väestöä ei tarpeeksi huomioida näissä hankkeissa. Paikallisilta saatetaan ottaa esimerkiksi viljelymaata kompensointiprojektiin ilman, että paikallisilta kysytään lupaa tähän.

Ero hiilineutraaliuden ja nettonollan välillä on myös se, että nettonollassa päästöjä kompensoidaan maksimaalinen määrä. Käytännössä päästöjä ei siis saisi syntyä, mutta pieni määrä päästöjä hyväksytään. Nettonolla painottaa siis päästöjen todellista vähentämistä. Hiilineutraalius on lyhyen aikavälin tavoite päästöjen vähentämiselle. Monet yritykset ja valtiot tavoittelevat kuitenkin myös nettonollaa, mikä on siis pitkän aikavälin tavoite. Se kuinka yrityksissä nettonollaan päästään, riippuu myös paljon yrityksen toimialasta.

Iso osa varsinkin suurimmista yrityksistä on mukana SBTi-aloitteessa eli Science Based Target -aloitteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että päästöjä on vähennettävä 90-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Vain 5-10 prosenttia kokonaispäästöistä saa tällöin kompensoida. SBTi tarkistaa ja hyväksyy valitun perusvuoden osana koko päästövähennystavoitteen validointiprosessia. Yritykset saattavat sisällyttää päästövähennystavoitteet Scope 1 ja Scope 2 päästöille – osa yrityksistä on sisällyttänyt myös Scope 3 päästöt tavoitteeseen.

Kaikista ongelmista huolimatta, päästöjen kompensointi on yleisesti hyväksytty tapa päästä hiilineutraalius tavoitteeseen. Kompensointi on perusteltua tilanteessa, jossa päästövähennyksiä on tehty maksimaalisesti ja jäljelle jää vain residuaalipäästöjä eli päästöjä joiden vähentäminen tai poistaminen ei ole teknisesti tai taloudellisesti mahdollista. Aika näyttää, mihin suuntaan päästöjen kompensointi kehittyy. Selvää on, että parempia vaihtoehtoja tarvitaan edelleen, jotta päästöjen määrä saadaan vähennettyä ilmakehässä.