Olen taloustieteilijä ja nuoruuden uhri. Vajaa kymmenen vuotta sitten valmistuin lukiosta ja tämän jälkeen suuntasin kovin odotuksin kauppakorkeakouluun opiskelemaan. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin istun tässä tietokoneen ääressä ja mietin mitä tulikaan tehtyä. Jos kauppakorkeakoulussa ei jäänyt muuta käteen, niin ainakin rajoittuneen rationaalisuden käsite. Rajoittunut rationaalisuus on yksi taloustieteen pääkäsitteistä, jonka luojana pidetään Herbert Simonia. Kuten määritelmä kuuluu ”rajoittunut rationaalisuus tarkoittaa sitä, että ihmisen rationaalista eli optimaalista valintaa päätöksentekotilanteissa rajoittavat saatavilla olevan informaation rajallisuus, päätöksentekijän rajalliset kognitiiviset kyvyt sekä päätöksentekoon käytettävissä oleva rajoitettu aika. Vaikka kaikki päätöksentekoon tarvittava informaatio olisi saatavilla, ei päätöksentekijällä välttämättä ole kapasiteettia prosessoida informaatiota optimaalisen valinnan löytämiseksi.

Kohtaamme jatkuvasti elämässämme tilanteita, joissa joudumme tekemään päätöksiä vajavaisen tietomme pohjalta. Stressiähän siitä aiheutuu, halusi tai ei. Kuitenkin, rajoittunut rationaalisuus ohjaa yhteiskuntaa myös syvemmällä tasolla. Erityisesti nuoret ihmiset ovat rajoittuneen rationaalisuuden uhreja. Opiskelemaan lähteminen on yksi elämän suurista päätöksistä, jota tulee miettiä huolella, mutta jota harva osaa miettiä. Vanhempia tulisi kuunnella – mutta mitä tehdä tilanteessa, jossa vanhempienkin tietämys on vajaata. Valitettavasti joudun tässä toteamaan – oli yliopistojen työnkuva ja tarkoitus mikä tahansa – nuorten naiiviutta ja elämänkokemuksen puutetta on myös helppo käyttää hyödyksi. Omassa tuttavapiirissäni on tällä hetkellä liikaa vaikeasti työllistyviä ihmisiä – ihan siitäkin syystä, että nuoret ovat tehneet väärän valinnan.

Ihmisillä on erilaisia motiiveja lähteä opiskelemaan. Toinen opiskelee elämää varten; toinen ammattia varten. Tästä huolimatta, mielestäni koulutuksen perusteena pitäisi olla työllistyminen. Uskon vahvasti siihen, että jokaisella ihmisellä on vahva halu olla osa yhteiskuntaa. Jokainen meistä haluaa kantaa kortensa yhteiseen kekoon. Meillä jokaisella tulisi olla oikeus työhön ja toisaalta myös itsensä toteuttamiseen. Rajoittunut rationaalisuus ja tieto omista mahdollisuuksista on usein esteenä sille, että elämä kulkisi niin kuin oma tarpeet määrittävät.

Kenellä on vastuu, jos nuori joutuu kortistoon? Joku sanoisi, että nuorella itsellään. Osa sanoo, että koulutuksen ei kuuluisikaan olla tae työstä. Kuulun itse siihen joukkoon, joka on opiskellut työtä varten, eikä elämää varten. Tosin, joskus mietin, että olenko hukannut vuosia elämästäni opiskelemalla vain näennäisesti kiinnostavia asioita, jotka eivät ole johtaneet mihinkään. Jos opiskelun ei ole tarkoituskaan johtaa yhtään mihinkään, niin olisiko ollut kannattavampaa sitten opiskella elämää varten eikä työtä varten.