Kirjoittanut: Jenniina Enlund
Editoinut: Eetu Simpanen
Julkaistu lehdessä Kyliste 2008
”Pantaa kiristää. Hommat alkavat luisua käsistä. Ongelmia toistensa perään, aurinkoakaan ei ole näkynyt taivaalla päivä kausiin. On vaikeaa puhua ystäville tai saada heiltä vaadittavaa apua. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat jo monelle tuttu ilmiö. Mikä avuksi ennen kuin kuppi menee totaalisesti nurin?”
”Iiik, mä kuolen stressiin! Koulua on 30 tuntia viikossa ja kielten läksyt ja YLY vievät kaiken vapaa-ajan. Öisin olisi suotavaa nukkua, mutta tenttiin on pari tuhatta sivua luettavaa. Töihinkin pitäisi mennä, kun lainaa ei uskalla ottaa ja valmistuakin olisi parasta alle viidessä vuodessa, ettei epäillä laiskaksi. Tenteistä kun ei vaan pisteitä irtoa ja kohta Kela vie kaikki tuetkin. Mä en selviä tästä!”
”Tutultahan tämä kuulostaa, ei kai tämä ole vain omasta elämästä”, kysyy psykiatrian erikoissairaanhoitaja Ulla-Maija Eriksson hiukan huolestuneella äänellä, kun esitämme häntä varten laaditun esimerkkitapauksen, jossa tiivistyvät opiskelijaelämän huolet silloin, kun niitä on liikaa. Erikssonilla on takanaan reilu kahdenkymmenen vuoden kokemus mielenterveystyöstä. Tällä hetkellä hän toimi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön Turun yksikössä auttavana äänenä puhelimessa, kun opiskelijat haluavat ottaa yhteyttä varatakseen ajan psykologin vastaanotolle. ”Jos tuo vaan jatkuu ja jatkuu, niin kyllähän se voi pidemmällä tähtäimellä johtaa masennukseen”, Eriksson toteaa. Tunnollisuus ja siitä seuraava stressioireen paljastuvat ihan tavalliseksi ongelmaksi kyltereiden keskuudessa. Kun kouluunkaan ei ole aivan helppoa päästä, sinne hakeutuvat pääsääntöisesti uutterat ihmiset.
Pari kutsuvaa lepotuolia saavat toimittajat istahtamaan alas. On aika jutella nuorten mielenterveydestä. Pino nenäliinoja pöydällä pelastaa, jos herkkä hetki koittaa. Useat potilaat saavat kuulemma hyvin kasattua itsensä vastaanotolle tultaessa, mutta siinä vaiheessa kun he alkavat kertoa asiaansa, tunteet nousevat usein pintaan ja ulkokuori pettää. Kynnys hakeutua vastaanotolle on loppujenlopuksi matala ja vain jotkut harkitsevat pitkään. Näin onkin hyvä, sillä kauan useita vuosia kestänyt masennus on aina tuoretta vaikeampi hoitaa. Hoitoon hakeutuminen onkin siksi tehty helpoksi: toisin kuin kunnallisiin mielenterveyspalveluihin hakeuduttaessa, YTHS:lle ei tarvita erityistä lähetettä lääkäriltä, vaan pelkkä ajanvaraus riittää. Joskus aikaa saattaa tosin joutua odottamaan, mutta kun systeemiin pääsee sisälle, niin apu taataan myös pidempään sitä tarvitseville. Monille kuitenkin riittää jo muutama käynti.
”Tunnollisuus ja siitä seuraavat stressioireet paljastuvat ihan tavalliseksi ongelmaksi kyltereiden keskuudessa”
Millainen on sitten vastaanotolle hakeutuvan nuoren tila? Ensinnäkin, kaikki vastaanotolle tulevat eivät ole masentuneita. Myös pienempien ongelmien kanssa voi käydä keskustelemassa. 30% kärsii kuitenkin masennuksesta ja vastaava prosenttimäärä ahdistuksesta. Myös yksinäisyys, stressi, jännitys ja opiskeluun liittyvät ongelmat ovat tyypillisiä syitä. Vuonna 2007 YTHS:n Turun Kirkkotien toimipisteen mielenterveyspalveluita käytti 1500 eri henkilöä, mikä vastaa noin kahdeksaa prosenttia kaikista Turun seudun opiskelijoista. Luku on hieman maan keskiarvoa suurempi. Erikssonin mukaan tämä johtuu siitä, että heidän mielenterveyspalvelut on löydetty ja niihin osataan hakeutua.
Opiskelijan elämässä on selvästi nähtävissä kaksi taitekohtaa, jotka saattavat laukaista masennuksen. Ensimmäinen sijoittuu opiskelijoiden alkuvaiheeseen, hetkeen, jolloin usein muutetaan pois kotoa uudelle paikkakunnalle. Ystävien saaminen ei aina ole välttämättä helppoa, suhde tyttö- tai poikaystävään saattaa katketa ja uuteen itsenäiseen opiskeluun ja asumiseen toteuttaminen vaatii ponnisteluja. Toinen taitekohta tulee vastaan opintojen loppupuolella gradua kirjoittaessa. Tulevaisuus ja työnäkymät huolestuttavat silloin vastaanotolle hakeutuvia henkilöitä.
Selviä piikkejä palvelun kysynnässä on nähtävissä erityisesti ennen joulua sekä maalis-huhtikuussa. Nyt monella ovat asiat vielä hyvin kesän jälkeen, kun virtaa riittää ja odotukset uutta lukuvuotta – ehkä entistä parempaa – kohtaan ovat korkealla. Viimeistään marraskuussa puhelimet alkavat kuitenkin soida. Valo vähenee ja kaamos yllättää mielen. Joulun alla myös Kela saattaa kysellä edellisvuoden opintotuista ja puuttuvista pisteistä. Sama ilmiö toistuu keväällä. ”Ihmiset alkavat laskea opintopisteitään ja tajuavat, että eiväthän ne riitä oikeastaan yhtään mihinkään – kriisihän siitä seuraa.” Syyttävää sormea ei silti kannata aina osoittaa työssäkäyvään opiskelijaan. Masennus on nimittäin myös valmistumista merkittävästi hidastava seikka. Usein tämä kuitenkin unohdetaan tutkimuksia laadittaessa.
Uhkaava kriisi pistää toimittajan pohtimaan masennuksen diagnosointia. Ei vielä ole riittävää kertoa olevansa masentunut, vaan sairauden kartoitus vaatii syvällisempää analyysiä esimerkiksi kysymysten avulla. ”Masennus pystytään diagnosoimaan yleensä varsin nopeasti, mutta jos kysymyksessä on monimutkaisempi ongelma, esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö, tutkimuskertoja vaaditaan useampia”, Eriksson täsmentää.
Lääkitys herättää myös paljon kysymyksiä, koska käytäntö niiden myöntämisen suhteen vaikutta ensisilmäykseltä vaihtelevalta. Lääkkeen määräämiseen vaaditaan aina lääkäri. Reseptin voi saada sekä yleislääkäriltä että psykiatrilta jo ensimmäisen käynnin yhteydessä. Yleislääkärit hoitavatkin nykyään paljon mielenterveysasiakkaita. Heidän vastaanotollaan käyvien määrä on satakertaistunut 2000-luvun alusta, mikä kertoo siitä, että avun saajien määrä on kasvanut. Hämmästyttävintä on se, että lääkityksen saaminen on niinkin helppoa. Psykiatrilla ei tarvitse välttämättä käydä lainkaan. Joillekin opiskelijoille psykiatrille tai psykologille meno voi tuntua hankalalta ja he haluavat kokeilla josko lääkehoito auttaisi ensin. Yleislääkäri ja psykiatri ovat kuitenkin kaksi eri asiaa: toinen hoitaa ruumista ja toinen mieltä. ”Meillä on onneksi todella fiksut yleislääkärit, joilla on hyvä tuntuma nuoriin, ja jotka kyllä ohjaavat tarvittaessa psykiatrin juttusille.” Pelkkä lääkitys ei ole kuitenkaan Erikssonin mukaan hyvä ratkaisu. On suositeltavaa käydä myös psykologin tai psykiatrin vastaanotolla. Pelkkä oireiden hoito ei riitä, vaan olisi hyvä tarttua myös itse ongelmaan. Toisaalta lääkehoitoa ei aina edes tarvita ja päätöksen lääkkeen ottamisesta tai ottamatta jättämisestä tekee aina lopulta potilas itse. Jos potilaan hoidossa kuitenkin tarvitaan psykoterapiaa tai yli kahden kuukauden sairaslomaa, hänet ohjataan psykiatrin juttusille.
Laman lapset
90-luvun alussa mielenterveyspalveluita karsittiin laman seurauksena ja hoitoon hakeutumista vaikeutettiin monin tavoin. Tällöin syntyneet lapset ovat nyt 18-vuotiaita. ”Kyllähän sitä nyt puhutaan, että hoidamme laman lapsia.” Vanhempien päihdeongelmat ja työttömyys ovat jättäneet jälkensä myös lapsiin. 2000-luvun alusta nuorisopsykiatriaan on alettu osoittaa yhä lisää varoja, joten parannusta on nähtävissä.
Viimeaikoina mediassa on puhuttu masennuksesta yhteiskunnallisena ilmiönä, ei niinkään sairautena. Eriksson kuitenkin kiistää tämän: ”Ei kyseessä ole mikään muoti-ilmiö. Kyllä masennus on ihan diagnosoitavissa oleva sairaus, johon voi pahimmillaan jopa kuolla.” Ehkä kysymys onkin siitä, että ihmiset ovat alkaneet enemmän tulla julkisuuteen puhumaan masennuksestaan. Näin myös muut alkavat tarkkailla, löytävätkö itsestään samoja piirteitä ja hoitoon hakeutumisen kynnys laskee. Voidaankin ehkä siis sanoa, että sairaudesta puhuminen on trendikästä, ei sairastaminen itsestään. On kuitenkin hyvä muistaa, että yleiset ahdinkotilat elämässä ja masennus sairautena ovat kaksi eri asiaa. Tosin jo pettymyksiä tulee monta perätysten, seurauksena voi olla masennus. Joskus ahdinkotilat vähenevät itsestään, mutta niiden jatkuessa olisi syytä hakeutua psykologin vastaanotolle. Aina syy masennukseen ei ole itse selvitettävissä. ”Erityisesti silloin, kun on kysymys pidemmästä ajasta. Jos on ollut vaikka lapsuutensa heitteillä, eikä ole ollut sellaisia asioita, mitä lapsi tarvitsee -hoivaa, huoltoa, ihmissuhteita – niin eihän näitä yhtäkkiä mikään korjaa.
Olisi myös hyvä ymmärtää hakeutua hoitoon ajoissa. Tällöin toipuminenkin sujuu nopeammin.”Siitähän se masennus onkin pirullinen tauti, että se tulee ihmiselle pikkuhiljaa ja ihminen alkaa helposti ajatella, että olenhan mä aina ollut tällainen. Masennuksesta tulee ikään kuin normaali tila. Kun asiaa sitten lähdetään selvittämään, niin huomataan, että tilanne onkin päinvastoin.” Sairauden hoidossa on tärkeää muistaa sanoa nuorelle, että ikävät tuntemukset eivät ole osa häntä, vaan ne kuuluvat sairauteen.
Onneksi masennuksesta voi myös parantua. Monet parantuneet ovat kuvanneet sitä, että sairauden kanssa eläminen on ikään kuin sellaista pitkässä, pimeässä tunnelissa olemista, joka vain jatkuu ja jossa valoa ei näy missään. Pidemmän ajan kuluessa valonpilkahduksia alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näkyä ja lopulta tunneli on hävinnyt.
"Vanhempien päihdeongelmat ja työttömyys ovat jättäneet jälkensä myös lapsiin"
Kaamosmasennukseen Erikssonilla on myös antaa vinkkejä. YTHS:n tiloissa on esimerkiksi tehokas kirkasvalolamppu, jota pääsee käyttämään soittamalla ja varaamalla ajan. Potilaita saadun palautteen mukaan lampusta on ollut apua. Piristävän kirkasvalolampun voi myös hankkia kotiin, mutta silloin kannattaa tarkistaa lampussa olevan tarpeeksi tehoja. Eriksson myös kehottaa nuoria panostamaan enemmän itseensä ja suomaan itselleen enemmän sellaisia asioita, jotka tuntuvat mukavalta. Ei itseään pidä koko ajan piiskata.
Ja sitten vielä alun esimerkkitapaukseen, ensimmäisen vuoden hätääntyneeseen pupuseen. Tällaisessa tapauksessa lähdetään Erikssonin mukaan yleensä liikkeelle siitä, että opiskelija stressin määrää on lievitettävä. Potilaan kanssa mietitään yhdessä, miten kuormaa voisi lähteä purkamaan. Vastaanotolla voidaan opetella erilaisia stressinhallintamenetelmiä ja rentoutumiskeinoja. YTHS:llä on myös tarjota ujoille ja jännittäjille ryhmätoimintaa, jossa vertaistuen avulla ongelmista opetellaan pääsemään eroon.