Huomaan laskevani vuosia. Odotettuun eläkeikääni on noin 38 vuotta olettaen, että jään eläkkeelle 67 vuotiaana. Olen elänyt elämästäni jo ensimmäisen kolmanneksen. Tämä kului opiskellessa. Vaikka olen kokenutkin kaikkea mielenkiintoista, ajoittain minusta tuntuu siltä, että olen hukannut elämääni. Kuinka näin?
Joskus huomaan hedonistisesti pohtivani elämän tarkoitusta. Tulisiko elämässä tehdä asioita oman mielenkiinnon pohjalta, vaiko yhteiskunnan tarpeeseen pohjautuen -ehkä hieman alistuen. Tulisiko joka hetki keskittyä vain siihen mikä oikeasti kiinnostaa? Haluaisin uskoa yksilön vapauteen valita, mutta olen joutunut toteamaan, että harvan kohdalla kaikki unelmat elämässä toteutuvat. Totuus taitaa kuitenkin olla, että elämässä on myös velvollisuuksia -yhteisiä sellaisia.
Ensimmäiseltä kolmannekselta elämääni minulle on jäänyt suorittamisen maku. Välillä joudun toteamaan, että en ole koko ajan elänyt täysillä. Päinvastoin, olen suorittanut yhteiskunnan minulle antamia velvollisuuksia ja toisaalta myös itse itselleni asettamia tavoitteita. Aika on kulunut siivillä, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti alkanut pohtia onko vielä jotain asioita, joita tässä elämässäni haluaisin tehdä – ja nimenomaan haluaisin!
Joskus mietin oravanpyörästä irrottautumista. Olen luova persoona ja haluaisin luoda. Olisiko aika hypätä pois oravanpyörästä ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen mikä itseä kiinnostaa vai pitäisikö alistua yhteiskunnan tahtoon ja tehdä jotain aivan muuta. Minä haluaisin valita. Haluaisin itse määrittää oman elämäni kulun. Harva meistä kuitenkaan saa täysin toteuttaa sitä mitä itse haluaa. Osa joutuu alistumaan.
Minulla on jo kiire! On vielä niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä. Haluaisin säveltää, kirjoittaa, ommella, valokuvata, käydä New Yorkissa. On jo aika keskittyä omaan itseeni sekä vauhdilla käyvään kelloon. En halua herätä palvelutalossa vanhana ja kurttuisena ja todeta vasta silloin, että nämä ja nämä tehtävät ovat vielä tekemättä. On aika alkaa elää!