Tein tässä hiljattain pienimuotoista tutkimusta siitä kuinka eri kiinteistönvälitysfirmat mainostavat Facebookissa. Löysin yhteensä 86 kiinteistönvälitysfirmaa, jolla oli oma SOME-sivusto Facebookissa. Tässä artikkelissa onkin tarkoitus kartoittaa kiinteistönvälitysfirmojen parhaita käytäntöjä ja miettiä mitä voisi tehdä toisin.
Kiinteistönvälitysfirmalla voisi kuvitella olevan kaksi päätavoitetta. Saada asiakas omalle firmalleen ja saada asiakas palaamaan uudestaan käyttämään saman firman palveluita. Tiedän kiinteistönvälittäjiä haastatelleena, että monella välittäjällä on oma vakiintunut asiakaskunta. Kun palvelu on ollut kerran hyvää, palaa asiakas käyttämään samaa välittäjää uudestaan.
Miten kiinteistönvälitysfirma saa sitten kaiken irti Facebook mainonnasta? Ensinnäkin, SOME-mainonnan haasteena on, että kiinteistönvälitysfirman mainonta kohdistuu potentiaaliseen asiakasryhmään eli niihin henkilöihin, jotka ovat myymässä asuntoa tai asuntojen potentiaalisiin ostajiin. Tällöin tavoitteena tulisi olla markkinoinnin kohdistaminen oikeille asiakasryhmille. Facebookissa mainonnan kohdentaminen samaan kaupunkiin on mahdollista. Tavallinen ilmoittelu ja mainonta ei välttämättä kuitenkaan toimi, vaan asiakkaalle olisi hyvä tarjota, jotain porkkanaa ilmoittelun tueksi. Yksi hyvä tapa laajentaa SOME-ryhmän lukijakuntaa on erilaiset kilpailut. Asiakas osallistuu kilpailuun tykkäämällä sivustosta ja siinä sivussa tulee lukeneeksi mainoksia myytävistä asiakkaista. Kilpailut houkuttelevat sivuille parhaimmillaan satoja lukijoita.
Yksi mielenkiintoinen seikka kiinteistöjen sosiaalisessa markkinoinnissa on, että mainontaa kohdistuu myös niihin potentiaalisiin ostajiin, jotka eivät tietoisesti ole vaihtamassa asuntoaan. Hyvin rakennettu sivusto houkuttelee kuitenkin myös näitä asiakkaita myymään asuntonsa. Toisaalta myös henkilö, joka ei ole muuttamassa saattaa kiinnostua myymään omaa asuntoaan, mikäli kiinteistönvälitysfirmalla on jotain mielenkiintoista tarjottavaa hänelle. Sivustot tulisikin rakentaa siis niin, että ne hyödyttävät sekä asunnon myyjiä ja ostajia. Tavallinen mainonta ei kuitenkaan usein riitä, vaan asiakkaalle on tarjottava jotain porkkanaa kiinnostuksen herättämiseksi.
Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää kiinteistönvälitysalan parhaista käytänteistä sosiaalisen median hallinnassa? Ota yhteyttä, niin sovitaan vaikka aamiaistreffit!
T. Jenniina