Kirjoittanut: Jenniina Enlund

Editoinut: Eetu Simpanen

Julkaistu lehdessä Kyliste 2008

”Pantaa kiristää. Hommat alkavat luisua käsistä. Ongelmia toistensa perään, aurinkoakaan ei ole näkynyt taivaalla päivä kausiin. On vaikeaa puhua ystäville tai saada heiltä vaadittavaa apua. Opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat jo monelle tuttu ilmiö. Mikä avuksi ennen kuin kuppi menee totaalisesti nurin?”

”Iiik, mä kuolen stressiin! Koulua on 30 tuntia viikossa ja kielten läksyt ja YLY vievät kaiken vapaa-ajan. Öisin olisi suotavaa nukkua, mutta tenttiin on pari tuhatta sivua luettavaa. Töihinkin pitäisi mennä, kun lainaa ei uskalla ottaa ja valmistuakin olisi parasta alle viidessä vuodessa, ettei epäillä laiskaksi. Tenteistä kun ei vaan pisteitä irtoa ja kohta Kela vie kaikki tuetkin. Mä en selviä tästä!”

”Tutultahan tämä kuulostaa, ei kai tämä ole vain omasta elämästä”, kysyy psykiatrian erikoissairaanhoitaja Ulla-Maija Eriksson hiukan huolestuneella äänellä, kun esitämme häntä varten laaditun esimerkkitapauksen, jossa tiivistyvät opiskelijaelämän huolet silloin, kun niitä on liikaa. Erikssonilla on takanaan reilu kahdenkymmenen vuoden kokemus mielenterveystyöstä. Tällä hetkellä hän toimi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön Turun yksikössä auttavana äänenä puhelimessa, kun opiskelijat haluavat ottaa yhteyttä varatakseen ajan psykologin vastaanotolle. ”Jos tuo vaan jatkuu ja jatkuu, niin kyllähän se voi pidemmällä tähtäimellä johtaa masennukseen”, Eriksson toteaa. Tunnollisuus ja siitä seuraava stressioireen paljastuvat ihan tavalliseksi ongelmaksi kyltereiden keskuudessa. Kun kouluunkaan ei ole aivan helppoa päästä, sinne hakeutuvat pääsääntöisesti uutterat ihmiset.

Pari kutsuvaa lepotuolia saavat toimittajat istahtamaan alas. On aika jutella nuorten mielenterveydestä. Pino nenäliinoja pöydällä pelastaa, jos herkkä hetki koittaa. Useat potilaat saavat kuulemma hyvin kasattua itsensä vastaanotolle tultaessa, mutta siinä vaiheessa kun he alkavat kertoa asiaansa, tunteet nousevat usein pintaan ja ulkokuori pettää. Kynnys hakeutua vastaanotolle on loppujenlopuksi matala ja vain jotkut harkitsevat pitkään. Näin onkin hyvä, sillä kauan useita vuosia kestänyt masennus on aina tuoretta vaikeampi hoitaa. Hoitoon hakeutuminen onkin siksi tehty helpoksi: toisin kuin kunnallisiin mielenterveyspalveluihin hakeuduttaessa, YTHS:lle ei tarvita erityistä lähetettä lääkäriltä, vaan pelkkä ajanvaraus riittää. Joskus aikaa saattaa tosin joutua odottamaan, mutta kun systeemiin pääsee sisälle, niin apu taataan myös pidempään sitä tarvitseville. Monille kuitenkin riittää jo muutama käynti.

”Tunnollisuus ja siitä seuraavat stressioireet paljastuvat ihan tavalliseksi ongelmaksi kyltereiden keskuudessa”

Millainen on sitten vastaanotolle hakeutuvan nuoren tila? Ensinnäkin, kaikki vastaanotolle tulevat eivät ole masentuneita. Myös pienempien ongelmien kanssa voi käydä keskustelemassa. 30% kärsii kuitenkin masennuksesta ja vastaava prosenttimäärä ahdistuksesta. Myös yksinäisyys, stressi, jännitys ja opiskeluun liittyvät ongelmat ovat tyypillisiä syitä. Vuonna 2007 YTHS:n Turun Kirkkotien toimipisteen mielenterveyspalveluita käytti 1500 eri henkilöä, mikä vastaa noin kahdeksaa prosenttia kaikista Turun seudun opiskelijoista. Luku on hieman maan keskiarvoa suurempi. Erikssonin mukaan tämä johtuu siitä, että heidän mielenterveyspalvelut on löydetty ja niihin osataan hakeutua.

Opiskelijan elämässä on selvästi nähtävissä kaksi taitekohtaa, jotka saattavat laukaista masennuksen. Ensimmäinen sijoittuu opiskelijoiden alkuvaiheeseen, hetkeen, jolloin usein muutetaan pois kotoa uudelle paikkakunnalle. Ystävien saaminen ei aina ole välttämättä helppoa, suhde tyttö- tai poikaystävään saattaa katketa ja uuteen itsenäiseen opiskeluun ja asumiseen toteuttaminen vaatii ponnisteluja. Toinen taitekohta tulee vastaan opintojen loppupuolella gradua kirjoittaessa. Tulevaisuus ja työnäkymät huolestuttavat silloin vastaanotolle hakeutuvia henkilöitä.

Selviä piikkejä palvelun kysynnässä on nähtävissä erityisesti ennen joulua sekä maalis-huhtikuussa. Nyt monella ovat asiat vielä hyvin kesän jälkeen, kun virtaa riittää ja odotukset uutta lukuvuotta – ehkä entistä parempaa – kohtaan ovat korkealla. Viimeistään marraskuussa puhelimet alkavat kuitenkin soida. Valo vähenee ja kaamos yllättää mielen. Joulun alla myös Kela saattaa kysellä edellisvuoden opintotuista ja puuttuvista pisteistä. Sama ilmiö toistuu keväällä. ”Ihmiset alkavat laskea opintopisteitään ja tajuavat, että eiväthän ne riitä oikeastaan yhtään mihinkään – kriisihän siitä seuraa.” Syyttävää sormea ei silti kannata aina osoittaa työssäkäyvään opiskelijaan. Masennus on nimittäin myös valmistumista merkittävästi hidastava seikka. Usein tämä kuitenkin unohdetaan tutkimuksia laadittaessa.

Uhkaava kriisi pistää toimittajan pohtimaan masennuksen diagnosointia. Ei vielä ole riittävää kertoa olevansa masentunut, vaan sairauden kartoitus vaatii syvällisempää analyysiä esimerkiksi kysymysten avulla. ”Masennus pystytään diagnosoimaan yleensä varsin nopeasti, mutta jos kysymyksessä on monimutkaisempi ongelma, esimerkiksi kaksisuuntainen mielialahäiriö, tutkimuskertoja vaaditaan useampia”, Eriksson täsmentää.

Lääkitys herättää myös paljon kysymyksiä, koska käytäntö niiden myöntämisen suhteen vaikutta ensisilmäykseltä vaihtelevalta. Lääkkeen määräämiseen vaaditaan aina lääkäri. Reseptin voi saada sekä yleislääkäriltä että psykiatrilta jo ensimmäisen käynnin yhteydessä. Yleislääkärit hoitavatkin nykyään paljon mielenterveysasiakkaita. Heidän vastaanotollaan käyvien määrä on satakertaistunut 2000-luvun alusta, mikä kertoo siitä, että avun saajien määrä on kasvanut. Hämmästyttävintä on se, että lääkityksen saaminen on niinkin helppoa. Psykiatrilla ei tarvitse välttämättä käydä lainkaan. Joillekin opiskelijoille psykiatrille tai psykologille meno voi tuntua hankalalta ja he haluavat kokeilla josko lääkehoito auttaisi ensin. Yleislääkäri ja psykiatri ovat kuitenkin kaksi eri asiaa: toinen hoitaa ruumista ja toinen mieltä. ”Meillä on onneksi todella fiksut yleislääkärit, joilla on hyvä tuntuma nuoriin, ja jotka kyllä ohjaavat tarvittaessa psykiatrin juttusille.” Pelkkä lääkitys ei ole kuitenkaan Erikssonin mukaan hyvä ratkaisu. On suositeltavaa käydä myös psykologin tai psykiatrin vastaanotolla. Pelkkä oireiden hoito ei riitä, vaan olisi hyvä tarttua myös itse ongelmaan. Toisaalta lääkehoitoa ei aina edes tarvita ja päätöksen lääkkeen ottamisesta tai ottamatta jättämisestä tekee aina lopulta potilas itse. Jos potilaan hoidossa kuitenkin tarvitaan psykoterapiaa tai yli kahden kuukauden sairaslomaa, hänet ohjataan psykiatrin juttusille.

Laman lapset

90-luvun alussa mielenterveyspalveluita karsittiin laman seurauksena ja hoitoon hakeutumista vaikeutettiin monin tavoin. Tällöin syntyneet lapset ovat nyt 18-vuotiaita. ”Kyllähän sitä nyt puhutaan, että hoidamme laman lapsia.” Vanhempien päihdeongelmat ja työttömyys ovat jättäneet jälkensä myös lapsiin. 2000-luvun alusta nuorisopsykiatriaan on alettu osoittaa yhä lisää varoja, joten parannusta on nähtävissä.

Viimeaikoina mediassa on puhuttu masennuksesta yhteiskunnallisena ilmiönä, ei niinkään sairautena. Eriksson kuitenkin kiistää tämän: ”Ei kyseessä ole mikään muoti-ilmiö. Kyllä masennus on ihan diagnosoitavissa oleva sairaus, johon voi pahimmillaan jopa kuolla.” Ehkä kysymys onkin siitä, että ihmiset ovat alkaneet enemmän tulla julkisuuteen puhumaan masennuksestaan. Näin myös muut alkavat tarkkailla, löytävätkö itsestään samoja piirteitä ja hoitoon hakeutumisen kynnys laskee. Voidaankin ehkä siis sanoa, että sairaudesta puhuminen on trendikästä, ei sairastaminen itsestään. On kuitenkin hyvä muistaa, että yleiset ahdinkotilat elämässä ja masennus sairautena ovat kaksi eri asiaa. Tosin jo pettymyksiä tulee monta perätysten, seurauksena voi olla masennus. Joskus ahdinkotilat vähenevät itsestään, mutta niiden jatkuessa olisi syytä hakeutua psykologin vastaanotolle. Aina syy masennukseen ei ole itse selvitettävissä. ”Erityisesti silloin, kun on kysymys pidemmästä ajasta. Jos on ollut vaikka lapsuutensa heitteillä, eikä ole ollut sellaisia asioita, mitä lapsi tarvitsee -hoivaa, huoltoa, ihmissuhteita – niin eihän näitä yhtäkkiä mikään korjaa.

Olisi myös hyvä ymmärtää hakeutua hoitoon ajoissa. Tällöin toipuminenkin sujuu nopeammin.”Siitähän se masennus onkin pirullinen tauti, että se tulee ihmiselle pikkuhiljaa ja ihminen alkaa helposti ajatella, että olenhan mä aina ollut tällainen. Masennuksesta tulee ikään kuin normaali tila. Kun asiaa sitten lähdetään selvittämään, niin huomataan, että tilanne onkin päinvastoin.” Sairauden hoidossa on tärkeää muistaa sanoa nuorelle, että ikävät tuntemukset eivät ole osa häntä, vaan ne kuuluvat sairauteen.

Onneksi masennuksesta voi myös parantua. Monet parantuneet ovat kuvanneet sitä, että sairauden kanssa eläminen on ikään kuin sellaista pitkässä, pimeässä tunnelissa olemista, joka vain jatkuu ja jossa valoa ei näy missään. Pidemmän ajan kuluessa valonpilkahduksia alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näkyä ja lopulta tunneli on hävinnyt.

"Vanhempien päihdeongelmat ja työttömyys ovat jättäneet jälkensä myös lapsiin"

Kaamosmasennukseen Erikssonilla on myös antaa vinkkejä. YTHS:n tiloissa on esimerkiksi tehokas kirkasvalolamppu, jota pääsee käyttämään soittamalla ja varaamalla ajan. Potilaita saadun palautteen mukaan lampusta on ollut apua. Piristävän kirkasvalolampun voi myös hankkia kotiin, mutta silloin kannattaa tarkistaa lampussa olevan tarpeeksi tehoja. Eriksson myös kehottaa nuoria panostamaan enemmän itseensä ja suomaan itselleen enemmän sellaisia asioita, jotka tuntuvat mukavalta. Ei itseään pidä koko ajan piiskata.

Ja sitten vielä alun esimerkkitapaukseen, ensimmäisen vuoden hätääntyneeseen pupuseen. Tällaisessa tapauksessa lähdetään Erikssonin mukaan yleensä liikkeelle siitä, että opiskelija stressin määrää on lievitettävä. Potilaan kanssa mietitään yhdessä, miten kuormaa voisi lähteä purkamaan. Vastaanotolla voidaan opetella erilaisia stressinhallintamenetelmiä ja rentoutumiskeinoja. YTHS:llä on myös tarjota ujoille ja jännittäjille ryhmätoimintaa, jossa vertaistuen avulla ongelmista opetellaan pääsemään eroon.

 

 

 

 

 

Huomaan laskevani vuosia. Odotettuun eläkeikääni on noin 38 vuotta olettaen, että jään eläkkeelle 67 vuotiaana. Olen elänyt elämästäni jo ensimmäisen kolmanneksen. Tämä kului opiskellessa. Vaikka olen kokenutkin kaikkea mielenkiintoista, ajoittain minusta tuntuu siltä, että olen hukannut elämääni. Kuinka näin?
Joskus huomaan hedonistisesti pohtivani elämän tarkoitusta. Tulisiko elämässä tehdä asioita oman mielenkiinnon pohjalta, vaiko yhteiskunnan tarpeeseen pohjautuen -ehkä hieman alistuen. Tulisiko joka hetki keskittyä vain siihen mikä oikeasti kiinnostaa? Haluaisin uskoa yksilön vapauteen valita, mutta olen joutunut toteamaan, että harvan kohdalla kaikki unelmat elämässä toteutuvat. Totuus taitaa kuitenkin olla, että elämässä on myös velvollisuuksia -yhteisiä sellaisia.
Ensimmäiseltä kolmannekselta elämääni minulle on jäänyt suorittamisen maku. Välillä joudun toteamaan, että en ole koko ajan elänyt täysillä. Päinvastoin, olen suorittanut yhteiskunnan minulle antamia velvollisuuksia ja toisaalta myös itse itselleni asettamia tavoitteita. Aika on kulunut siivillä, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti alkanut pohtia onko vielä jotain asioita, joita tässä elämässäni haluaisin tehdä – ja nimenomaan haluaisin!
Joskus mietin oravanpyörästä irrottautumista. Olen luova persoona ja haluaisin luoda. Olisiko aika hypätä pois oravanpyörästä ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen mikä itseä kiinnostaa vai pitäisikö alistua yhteiskunnan tahtoon ja tehdä jotain aivan muuta. Minä haluaisin valita. Haluaisin itse määrittää oman elämäni kulun. Harva meistä kuitenkaan saa täysin toteuttaa sitä mitä itse haluaa. Osa joutuu alistumaan.
Minulla on jo kiire! On vielä niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä. Haluaisin säveltää, kirjoittaa, ommella, valokuvata, käydä New Yorkissa. On jo aika keskittyä omaan itseeni sekä vauhdilla käyvään kelloon. En halua herätä palvelutalossa vanhana ja kurttuisena ja todeta vasta silloin, että nämä ja nämä tehtävät ovat vielä tekemättä. On aika alkaa elää!

 

Journalismissa pärjää parhaiten se joka hallitsee verkon lainalaisuudet ja mahdollisuudet

Konversio-optimointia ja sisällöntuotantoa

Luin tässä taannoin mielenkiintoisen artikkelin, joka käsitteli verkossa tehtäviä ostoksia. Ostaessaan uuden tuotteen noin 90 prosenttia ostajista googlettaa tuotteen ensin netistä ja vasta sen jälkeen tekee ostopäätöksen. Googlella on siis varsin merkittävä rooli ostopäätöksiä tehtäessä. Verkossa tuotteiden ja palveluiden tarjoajat kilpailevat kuluttajien huomiosta. Tätä varten yritysten on mahdollista tehdä hakukoneoptimointia sekä Adwords-mainontaa parantaakseen omien tuotteidensa näkyvyyttä kilpaileviin tuotteisiin verrattuna. Näen, että myös journalismi on menossa tulevaisuudessa samaan suuntaan. Lehtitalot kilpailevat nyt ja tulevaisuudessa verkossa lukijoiden huomiosta. Onkin mielenkiintoista nähdä, tuleeko konversio-optimointi olemaan vielä jonkinlainen työkalu myös lehtitalojen strategiassa. Joka tapauksessa, tärkeää lehdille on profilointi ja brändäys. Tulevaisuudessa voittaa se, joka saa parhaiten herätettyä lukijan huomion verkossa. Eikä tämäkään riitä, vaan lukijan huomio on saatava pysymään myös pidemmällä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä lukija sitoutuu seuraamaan tiettyä mediaa ja on valmis maksamaan median seuraamisesta. Verkossa journalismi alkaa tuottaa vasta siinä vaiheessa, kun ostajan ostopäätös johtaa konversioon.

Mainonnan merkitys tulojen lähteenä

Uskoisin, että tulevaisuudessa mainonnalla on yhä kasvava merkitys lehtitalojen tulojen lähteenä. Kun asiakkaat eivät ole enää valmiita maksamaan verkossa tarjottavasta sisällöstä täytyy lehtitalojen löytää tulonlähteensä jostain muualta. Ratkaisu tähän on verkkosivuilla tarjottava bannerimainonta tai muu mainonta. Lehtitalojen keskinäisessä kilpailussa on tärkeää julkaista sisältöä, joka saa lukijan palaamaan aina uudestaan ja uudestaan lehden sivuille. Lehdelle on elintärkeää kuulua seuratuimpien medioiden joukkoon, jotta myös mainostajat kiinnostuvat lehdestä. Ja mainostajat ovat nykyään hyvinkin tietoisia mitä tulee mainonnan tehokkuuden analysointiin – nykyään mainonnan tehokkuutta voi mitata erilaisten analysointityökalujen avulla. Minkäänlainen vilunkipeli ei siis toimi, vaan konkreettiset teot puhuvat puolestaan. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että kukin lehti pystyy määrittelemään lukijaryhmänsä, jotta mainonnalla saadaan toivottuja tuloksia ja tätä kautta myös tuloja. Verkossa lehtitalot kilpailevat mainostilasta monien muiden palveluntarjoajien joukossa kuten Youtube, Facebook ja blogit.

Brändääminen osana profilointia

Keskeistä verkossa on yrityksen brändi ja maine. Iltalehti kiinnostaa, koska sen uutiset ovat kepeitä, viihdyttäviä ja helppolukuisia – siis mukavaa ajantappamista. Helsingin Sanomat profiloituu sen sijaan aivan toisella tavalla. Lehti haluaa mieltää itsensä Suomen ykkösmediana sekä laatujournalismin puolestapuhujana. Aamulehdessä puhuttelee paikallisuus. Verkossa lehtitalojen on mietittävä, mitä kohderyhmiä he haluavat puhutella – ja ehkä tätä kautta kiinnostuvat myös mainostajat, jotka haluavat puhutella samoja kohderyhmiä.

Olen aktiivinen ruokabloggari ja sisällöntuottaja. Tein tässä keväällä testimielessä pienen kokeen blogiini. Halusin selvittää miten voisin parantaa blogini näkyvyyttä blogien keskinäisessä kilpailussa. Kytkin blogini Google Adwords palveluun sekö Google Keyword Planneriin ja tein blogilleni hakusanakartoituksen eli seurasin mikä sisältö kiinnosti lukijoita kaikista eniten ja mitkä sisällöt johtivat sivujeni avautumiseen useimmiten. Kuten muussakin verkkomediassa, myös blogien keskinäisessä kilpailussa on paljolti kysymys blogien brändäämisestä. Suomen suosituin ruokablogi on vegaaniblogi nimeltään Chocochili.
Kasvisruokablogin sijoittuminen näinkin korkealle kertoo siitä, että kasvissyönti houkuttaa. Ekologiset arvot korostuvat nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän, mikä selittänee blogin korkeaa sijoitusta – vaikka itse pidänkin tätä hieman yllättävänä. Blogin voi brändätä myös upeilla kuvilla ja muuten kiinnostavalla sisällöllä. Jotain Maukasta – blogin kirjoittaja Mari Moilanen on valittu Suomen parhaimpana ruokakuvaajana ja myös hänen bloginsa paistattelee Suomen suosituimpien blogien joukossa. Oma blogini profiloituu uusien ideoiden tuottajana. Kuten nimikin ”Vahingossa hyvää” kertoo, blogin ideana on esitellä vahingossa keksittyjä reseptejä, jotka ovat jollain tavalla uusia ja omalaatuisia. Näin olen siis keksinyt blogilleni oman omalaatuisen brändin, jota ei ole vielä aikaisemmin käytetty. Hyvin brändätty – omalaatuinen – blogi erottuu kilpailijoista tarinallaan. Samalla tavoin, hyvin brändätty lehti houkuttaa lukijoita. Verkossa lehti kilpailee huomiosta monen muun verkkosisällön ja kanavien kanssa. Yksi haaste lehtitaloillekin on se, että nykyään melkein kuka tahansa voi olla mielipidevaikuttaja ja lukijoiden kiinnostuksen kohde. Toisaalta lehdet voivat myös oppia näistä vaikuttajista ja hakea ideoita mielipidevaikuttajilta myös omaan sisältöönsä. Opittavaa siis riittää.

Digitalisaatio – uhka vai mahdollisuus?

Lehtitalot ovat pelänneet digitalisaatiota, koska ilmaisen nettisisällön on pelätty vievän tuloja maksulliselta sisällöltä. Välimuistin tyhjentäminen mahdollistaa, että lehteä voi lukea yhä uudelleen ja uudelleen, joten lukemisen muuttaminen maksulliseksi muutaman ilmaisnäytteen jälkeen ei välttämättä ole toimiva ratkaisu. Kuitenkin, digitalisaatio tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia. Digitalisaatio mahdollistaa muun muassa lukijan mahdollisuuden osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun aivan uudella tavalla. Monella medialla  on verkkolehdessään toiminto, joka mahdollistaa interaktiivisen osallistumisen keskusteluun. Tämä saattaa johtaa aivan uudenlaisten ilmiöiden syntymiseen, jossa lukijalla on aivan erityinen oma roolinsa. Tästä hyvä esimerkki on esimerkiksi Helsingin Sanomissa käyty mielipidekeskustelu parisuhdemarkkinoista ja naisten nirsoudesta, joka on johtanut aivan erityiseen mielipiteiden vaihtoon ja kiivaaseen keskusteluun usean numeron ajan. Kiinnostava keskustelunvaihto houkuttaa lukijoita ja taas uusia lukijoita.

Lehdet ovat aina tehneet perinteistä mainontaa, mutta verkon myötä myös digitaalinen mainonta on tullut osaksi saada lehdelle tuloja. Koska lukijat maksavat verkossa lukemistaan artikkeleista yhä vähemmän, on digitaalisella markkinoinnilla yhä tärkeämpi rooli tulojen muodostumisessa lehtitaloille. Perinteisten lehtien ohella lukijan huomiolla kilpailevat myös erilaiset verkkoyhteisöt, blogit ja verkkosivut. Nykyään toimittaja voi olla oikeastaan kuka tahansa, kun mielipiteiden ilmaisu ei rajoitu ainoastaan niihin julkaisuihin, joita kukin lehti sattuu haluamaan julkaista.

Mainonta – jatkuvaa kilpailua kuluttajan huomiosta

Lehtien ohella, mainontaa voi tehdä verkossa myös monessa muussa kanavassa, kuten Google Adwords, Youtube ja Facebook. Twitter on ehkä paras esimerkki journalismiluontoisesta kirjoittamisesta, jossa tähdeksi saattaa nousta kuka tahansa. Koska mainontaa voi tehdä verkossa monessa muussakin kanavassa kuin verkkolehtien sivuilla, kilpailevat lehdet näin mainostajien kiinnostuksesta Facebookin ja Googlen rinnalla ja toisinpäin, Facebook mahdollistaa sen, että oikeastaan kuka tahansa voi mainostaa tarjoamiaan tuotteita ja palveluita ilman lehdistön sensuuria. Yksi mielenkiintoisista Facebook-mainonnan piirteistä on erilaiset webinaarit eli vaihtoehtoiset tavat tarjota sisältöä. Facebookin kautta voi tilata ja tykätä erilaisista palveluista ja yhteisöistä, joita ei muualla ole saatavissa. Mielestäni yksi mielenkiintoinen haaste lehtitaloille on, että kuinka he saisivat tällaiset palveluntarjoajat markkinoimaan ohjelmiaan ja palveluitaan myös omien sivustojensa kautta, eikä esim. Facebookin kautta. Tämä synnyttäisi lehtitaloille myös aivan uudenlaista liiketoimintaa ja segmenttejä.

Ja uusia liiketoimintamalleja lehtitalot tarvitsevatkin. Tulevaisuudessa pärjää se, joka osaa ottaa verkosta kaiken hyödyn irti. Pidän hyvin todennäköisenä, että uusia malleja toimia verkossa vielä löytyy. Tulevaisuuden lehtitalo hyödyntää monipuolisesti erilaisia verkkoviestinnän välineitä. On keskustelua, mainontaa, webinaareja, videoita, animaatioita ja niitä ratkaisuja, joita ei ole vielä keksitty. Ehkäpä uusista sovelluksista voi tehdä myös kilpailuvaltin. Se, joka on ensimmäisenä markkinoilla uusien ratkaisujen kanssa voittaa. Verkossa toimiminen meneekin yhä oivaltavampaan suuntaan ja kilpailussa pärjää se, joka onnistuu luomaan jotain uutta, kiinnostavaa ja omaleimaista – ehkä keksii jonkin uuden tavan viestiä mielenkiintoisella tavalla. Perinteinen teksti ei enää voita, vaan tilalle tarjotaan myös muita tapoja viestiä. Esimerkiksi Aamulehti on mennyt mainostilan tarjoamisessa interaktiivisempaan suuntaan. Perinteisten tekstien sijaan nyt voi mainostaa myös videoiden avulla ja ehkä tulevaisuudessa myös animaatioiden avulla.

Ehkäpä tulevaisuuden lehtitalo menee myös humoristisempaan suuntaan. Sen sijaan, että lehden sivuilta voi lukea vain tylsiä uutisia, tulevaisuudessa sivuilta voi seurata myös stand-upia tai vaikkapa livelähetyksiä konserteista. Pidemmällä aikavälillä palvelut muuttunevat ainakin osittain maksullisiksi. Veikkaisin, että tulevaisuudessa lehtitalot alkavat tarjoamaan myös broadcasteja ja tv-lähetyksiä, jotka vievät lehtitaloja myös tuotantoyhtiömäisen toiminnan kentälle. Uudet sisällöt tukevat mainonnan menestymistä ja uusilla sisällöillä on merkittävä rooli lehtitalojen brändäyksessä. Uudet sisällöt houkuttavat lukijoita, mikä johtanee myös siihen, että mainostajat kiinnostuvat lehdestä mainonnan välineenä. Tulevaisuuden lehtitalo onkin varsinainen multimedia pjäläys, joka houkuttaa lukijoita eri taustoista ja ikäryhmistä.